Osakeyhtiön yhtiökokous on yhtiön korkein päättävin elin. Yhtiökokouksessa päätetäään yhtiön kannalta tärkeimmistä asioista.Jos osakas on estynyt osallistumasta kokoukseen itse, voi hän valtuuttaa toisen ihmisen osallistumaan kokoukseen puolestaan. Valtuuttaminen tapahtuu laatimalla yksilöidyn valtakirjan. Valtakirjaan voidaan osapuolten lisäksi kirjataan mm. tieto siitä, missä asioissa valtuutetulla on oikeus edustaa valtuutettua ja millä tavalla hänen on kokouksessa äänestettävä. Päätäntävalta voidaan jättää myös valtuutetulle, jolloin hän toimii parhaan kykynsä mukaan valtuuttajan eduksi. Hyvin laadittu valtakirja antaa valtuutetulle juuri oikean määrän vapautta sovituissa rajoissa.
Valtakirja yhtiökokousta varten
